Ihminen ei olekaan apina
Uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet vääräksi jo varmana pidetyn tiedon ihmisen kuulumisesta ihmisapinoiden lahkoon. Nyt on varmistumassa, että ihminen kuuluukin sikoihin. Sikaihminen ja ihmissiat ovat osa uutta terminologiaa.
“Haittapuoli tästä tutkimustuloksesta oli, että tulosten varmistuttua huomasimme myös sikojen tautien tarttuvan aiemmin ihmisinä pitämäämme rotuun.” Kertoo Ihmissika -tutkimusinstituutin prosessori Kari Yli-Entti. “Vanha tieto joutaa siis romukuoppaan ja aloitamme asioiden uudelleen karsinoinnin.” Yli-Entti jatkaa ja kuopsuttaa samalla kärsäänsä.
Hakukonemarkkinointi Vihtori Oy harrastaa kyseenalaista myyntiä
Emme ostaneet mitään Hakukonemarkkinointi yhtiö Vihtorilta ja silti saimme “paketin”. Lisäksi tilausta ei voinut perua. Hyvin nopeasti tuli uhkaus perintätoimistolta. Todella ikävää mainosta myös Fonectalle, jonka asialla kyseinen Vihtori on. Puhelinmyyjä oli nuori mies, innokas, kovin ylimielinen ja asiastaan varma. Nuoret ovatkin parasta työvoimaa näille firmoille. He eivät tunne eettisiä tai moraalisia paineita työnsä vuoksi, ovat helposti aivopestävissä.
Miksi ihmeessä sinä soitat puhelimella, eikö hakukoneoptimointi tuokaan sinulle kaikkea maan ja taivaan alta?
Varokaa Vihtoria lainaus keskustelusta Suomi24 foorumilla:
“Hakukoneyhtiö vihtori, jonka muuten omistaa fonecta käyttää erittäin epäilyttävää markkinointia. Menin lankaan maksoin aivan turhasta n 400€. Vihtorista oltiin yhteydessä ja kerrottiin että nyt olemme selvittäneet tämän kokeilun perusteella mikä sinulle olisi paras tapa. Pyysivät lisää rahaa ja jatkosopimusta. Ei ymmärtänyt vaikka sanoin että kiitos ei, piti itse kertoa että keskustelumme on ohitse ja puhelu loppuu.
Olen yrittäjäystävieni kanssa keskustellut ja samansuuntaisia pettymuksiä kyseisen vihtorin kanssa on ollut ainakin kahdella tutulla.
Lopettakaa puhelu heti kun kyseisestä firmasta soitetaan pääsette vähemmallä.”
Varokaa siis myös Vihtoria. Surullista.
Fortum, hyvä Mikael Lilius
Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään henkensä puolesta, mutta.. Se että fortumin lillukan henkeä on uhattu, ei kerrankin aiheuta minussa minkäänlaista säälireaktiota. Mikae Liliuksen käyttäytyminen on rikollista, piste. Toivottavasta pistävät ainakin äijjää kuonoon ja kenties hiukan retuutusta vaikkapa auton perässä. Etteivät elämän realiteetit unohtuisi.
Ne jotka hänen ja vastaavien käyttäytymistä puolustavat, eivät ymmärrä, mistä rahassa ja kapitalismissa on kyse. Raha on maailman suurin uskonto. Raha on ainoa uskonto maailmassa, jolla on lähes 100 %:n “peitto”. Kukaan ihminen ei ansaitse miljoonia. Ei mistään työstä.
Yhtiöiden pääkonttorit ja pörssit ovat kapitalismin kirkkoja. Rahan ympärille syntynyt koneisto ei toimi ihmisen parhaaksi vaan ihmisen kustannuksella. Siksi kapitalismi on ylittänyt rajansa. Sen, kuten minkä tahansa muun uskonnon on pystyttävä toimimaan tiukoissa rajoissa. Vapaaksi päästetty kapitalismi on hallitsematon itseään ruokkiva meemipleksi. Se ei toimi enää ihmiskuntaa kehittävänä ja ruokkivana voimana. Se on oikein, että kapitalismi on kääntynyt meitä länsimaalaisia vastaan. En kuitenkaan usko, vaikka se oikein olisikin, että hyvinvointi kokonaan karkaa meiltä. Jos kapitalistinen laiva jatkaa ilman kapteenia, mammona kyllä siirtyy muualle, näyttää kuitenkin siltä, että hullulle hevoselle asetetaan suitsia.
Sitä ennen kannatan suurimpien ryöstäjien nimeämistä ja esille tuomista. Lillukan varret ovat rönsynneet liian kauan.
Merkityksiä
Kun ajelen Renaultilla vitostietä kohden pohjoista, saatan nähdä siellä täällä metallista rakennettuja muotoja, jotka ovat pinnoitettu alkuainekerroksin. Näistä heijastuvat sähkömagneettisen säteilyn aallonpituudet aivoni näkevät punaisena, keltaisena ja mustana. Värien muodostamat kuviot aivoni tulkitsevat symboleiksi ja muodot saavat siten merkityksen. Tiedän, etten nyt saa kiihdyttää Renaultia sen 1.2 litraisen bensiinimoottorin turvin yli 80 kilometrin tuntinopeuteen, johon se tietenkin pystyisi leikiten. Mutta mitä kummaa tässä tapahtuu? Eihän tuolla merkillä ole mitään voimaa kaasujalkani suhteen. Se ei ole elävä tai mekaaninen olento, sillä ei ole keinoa, saatika tahtoa säädellä ajonopeuttani. Silti se sen tekee, suurimassa osassa ihmisten aivoja. Maailmankaikkeudella ei ole sellaista ominaisuutta, kuin 80 km/h nopeusrajoitus.
Kun katselen yöllä pilvettömälle taivaalle, näen siellä kirkkaita pisteitä. Tiedän, että ne ovat tähtiä, samankaltaisia kuin oma aurinkomme. Toiset suurempia ja toiset pienempiä, vanhempia tai nuorempia, mutta tähtiä ne ovat kaikki. Spektri kertoo niistä tarkemmin, mitä alkuaineita ne säteilevät, punasiirtymästä tiedämme niiden etäisyyden. Jotkut niistä näyttävät näennäisesti muodostavan kuvioita, mutta toisesta kulmasta katsottuna huomaamme niiden olevat hyvinkin eri “syvyydellä” toisistaan. Tähtiä on varmaankin sata miljardia kertaa sata miljardia, pelkästään omassa universumissamme. Mutta universumeja saattaa olla muitakin.
Puheko se on se mikä erottaa ihmisen ajattelun jonkin eläimen ajattelusta? Kun katselen huonetta, jossa olen, tiedostan asioita, enkä välttämättä ajattele niitä puheenomaisesti. Kaikille näkemilleni asioille ja esineille on niitä merkitsevät sanat varastossa. Emmekö siis voi ajatella asioita, joille meillä ei ole sanoja? Sanat ovat siis järki ja muu on tunnetta? Kuinka paljon eri kielet vaikuttavat ihmisen luonteeseen? Kuinka paljon kulttuurilliset erot johtuvat käytetystä kielestä? Ovatko savolaiset lupsakoita, koska murteemme on tällaista vetelää ja leveää, vai toisin päin? Kun teen loogista päättelyä vaativan tehtävän, esimerkiksi älykkyystestissä, osaisin luultavasti yhdistellä asioita kielestä riippumatta ja sitä käyttämättä. Mutta mistä olen oppinut sen jatkuvuuden, johon testi perustuu? Äly, tai sen puute, on synnynnäistä. Hallitsemiemme sanojen määrä lisääntyy elämän aikana. Kehittyessämme vauvasta aikuiseksi, opimme kielen ja sen kontekstin. Jos tuo runko on huono, tarttuvat myöhemminkin sanat huonommin. On osattava valita oikeat meemit.
Tieto on kuin palapeli. Historiaa jo tunteva osaa asettaa myös uuden tiedon historiasta oikeaan viitekehykseen. Tietämättömälle uusi tiedon palanen jää irralliseksi, eikä kokonaisuus hahmotu. Tiedosta ei osata eritellä sitä, mikä siinä on tärkeää. Keskustellessa et voi muutamalla sanalla toiselle sisäistää jotain, mitä olet itse opiskellut tai tutkinut jo vuosikaudet.
Elämä on tästä hyvä esimerkki ja siksi vanhempia ihmisiä kunnioitetaan syystä.
Sosiaalinen renesanssi
“Älkäämme unohtako Fortumia: Mikael Lilius = 21 000 000 euroa. Runsaan 500 miljoonan euron palkanlisä yrityksen johdolle sen takia, että satoi vettä.”
Jotkut viisaat kutsuvat aikaamme “kapitalismin pimeäksi keskiajaksi” ja väittävät, että elämme sen jälkimainingeiksi. Seuraava vaihe on (ennustan) sosiaalinen renesanssi (ei sosialistinen, jossa yksilön vastuu ja osaaminen korostuu. Ei riitä, että toimitaan ylhäältä annettujen ohjeiden mukaan, yksilöltä vaaditaan hyvien sääntöjen mukaista anarkista käyttäytymistä. Mutta anarkian, ts. yhteiskunta vapaan ajan aika on vielä kaukana edessä.
Tämä ns. lama tai työn uudelleen jako on (luonnollisen kehityksen lisäksi) seurausta ahneudesta. Samaan aikaan kun Stora Enso lakkauttaa tehtaita Suomesta, sillä on kolme uutta sellutehdasta rakenteilla maailmalla. Tämä siksi, että “yksisilmäinen” sijoittaja Manhattanilla ei välitä Suomen työllisyystilanteesta. Häntä kiinnostavat seuraavat optiot.
Liukuhihnat siirtyvät pois sinne, missä tuotanto on edullista. Eurooppalaiselta työntekijältä vaaditaan nyt enemmän osaamista.
Toistaiseksi eletään näin: mitä kirkko oli keskiajalla, sitä yhtiöt ovat tänä aikana, kapitalismissa yhtiöt ovat jumalia ja raha niiden sakramentti.
Seuraavassa vaiheessa toivotamme tervetulleeksi uudet rahayksiköt; energian ja tiedon.
Huijaa info vs Directa ja Ville Komppa
Huijaa.info on perustettu vastavoimaksi näille moraalittomille hakupalveluyrityksille ja yrittäjille tyyliin Ville Komppa, jolla on melkoinen tausta, ainakin noiden artikkeleiden perusteella.
http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/arkistot/talous/2008/06/666897
http://keskustelu.huijaa.info/viewtopic.php?f=4&t=14
Ajat muuttuvat eskoseni. Lyhytnäköistä on oman etunsa tavoittelu ryhmän kustannuksella. Palataanko taas peliteoriaan?
Suomessa rengastettu pääsky löytyi kosteikolta Etelä-Afrikasta
Suomessa rengastettu pääsky löytyi kosteikolta Etelä-Afrikasta – HS.fi – Kotimaa
Lähde: www.hs.fi
“Suomessa viime kesänä rengastettu haarapääsky on tehnyt pitkän muuttomatkan etelään. BirdLifen lintututkijat nimittäin havaitsivat sen Etelä-Afrikassa Mount Morelandin kosteikolla, joka on maan suurin haarapääskyjen talvehtimispaikka.”
Morty lines haastatteli pääskyä tuoreeltaan: “Miltäs nyt tuntuu?”
“Rengastivat saatana, vaikka olen sinkku.” Pääsky puuskahti.
Valkoiset vanat taivaalla
Jokunen vuosi sitten huomasimme tuolla korvessakin ajan virtaavan kohinan, muutosten tuulien suhinan vai oliko se sittenkin suihkumoottoreiden ääntä? Nimittäin taivaalle piirtyivät korkeuksissa valkoiset vanat, toinen toisensa jälkeen. Kiiltävinä välkehtivät hopeiset nuolet niiden kärjissä. Me, hiekkateiden päiden asukkaat olimme vihdoinkin keskellä kansainvälisiä tapahtumia.
Kansainväliset lentoreitit halkovat Suomen ilmatilaa. Kymmenen (ja ylikin) kilometrin korkeudelta ohitse pyyhkivä nyky-aika näkyy sadankin kilometrin päähän kuin aivan yltä pyyhkisi. Yhtäkaikki, aina uudelleen verkkokalvoillemme piirtyvät jäljet kertovat tarinoita kaukaisista metropoleista. Siitä, että maailma televisiossa onkin ehkä totta.
Lentoreiteistä voit lukea lisää täältä.
Netti on evoluution tulos
Mikä ihmisiä puhuttaa?
Ihminen on nerokas matkija, mikään muu eläin ei pysty samanlaiseen. Matkimme ja välitämme viestejä, toimintamalleja ja tapoja. Kopioimme viestejä, joskus geeniemme kustannuksella, joskus avustaaksemme niitä. Viestit voivat olla sävelmiä, joita hyräilemme, vitsejä, juoruja, ruokareseptejä, rakennusohjeita.. Moniko kertomasi viesti on tärkeä sinulle tai kuulijalle? Siis oikeasti tärkeä tieto, joka parantaa mahdollisuuksianne selviytyä tässä kovassa maailmassa? Suurin osa viesteistämme taitaakin olla vain viihdettä tai “tärkeän asian” kaapuun puettua juoruilua.
Olemme kauan välittäneet viestejä, joskus oman etumme kustannuksella. Viestien itsensä avulla olemme kehittäneet keinoja viestiä tehokkaammin; ääntelyillä, viittoen, elehtien, ilmeillen ja lopulta puhuen. Viestin muuttumattomuus vaati tallennuskeinon, puhuminen muuttaa viestiä ja se kopioituu huonosti, on herkkä katoamaan. Tallennuskeinoja on ollut jo kauan; kirjoittaminen, erilaisten esineiden valmistus jne. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että esineetkin ovat viestejä ja niiden yhdistelmiä?
Järki ja tunteet
Emme synny tähän maailmaan täysin ilman viestejä. Tuomme mukanamme luontaiset viestielementit, jotka ovat esiohjelmoituina geeneissämme. Näiden viestien avulla herätämme hoivavietin holhoojissamme ja yhteisömme jäsenissä. Olemme kuitenkin vailla kielellisiä ajatuksia, joita alamme omaksua myöhemmin geenien omien viestien ohjatessa aivojen kehittymistä. Tunteet meillä on ja ne ovatkin tärkeässä asemassa ollen se hardware, jonka varaan kielellinen software rakentuu. Tunteet asettavat viitekehyksen, jonka sisällä valitsemme juuri ne ajatukset ja ideologiat, jotka sopivat meille parhaiten.
On olemassa monia syitä, miksi toiset viestit menestyvät ja toiset eivät. Ihminen on luonnostaan jäljittelijä, tunteet antavat hänelle myös kyvyn valita. Tunteisiin vetoavat ajatukset ja ideologiat tarttuvat ja leviävät siten hyvin. Ihminen havaitsee ja muistaa asioita tietynlaisilla mekanismeilla, jotka ovat meille suurimmalle osalle yhteiset. Jos kopioituja hyödyntää näitä mekanismeja oikein ja jos kopioituja sisältää itsessään suoranaisen käskyn itsensä kopioimisesta ja levittämisestä, on se maksimoinut mahdollisuutensa säilyä hengissä.
Symbolien metsässä kasvaa toinen todellisuus
Systemaattisen järjestelmän kehittyminen viestin kopioimiseksi oli siis välttämätöntä aivan kuten geeneilläkin on dna ja lähetti rna. Symbolien käyttö kehittyi kirjoitukseksi asti ja yhteiskunnan monipuolistuminen mahdollistui. Maanviljelys teki metsästäjäkeräilijästä paikallaan pysyvän ihmisen, joka oli erittäin riippuvainen kyvystä ennustaa esim. vuodenaikojen mukanaan tuomia vaihteluja. Oli tehtävä kokonaan uudenlaisia keskinäisiä sopimuksia, kommunikointi monimutkaistui. Suullinen viestintä oli lopulta riittämätöntä. Tästä kaikestä viestintä sai sysäyksen ja otti jättiharppauksia eteenpäin. Pian vapaata ihmistä kahlitsivat lait, uskonnot, sopimukset. Yksittäisistä viesteistä olikin rakentunut monimutkaisia järjestelmiä, jotka hallitsivat ihmistä. Sopimus oli kuitenkin kahdenkauppa, molemmat tarvitsivat toisiaan.
Tätä linjaa on hyvin helppo seurata eteenpäin. Keskenään kilpailevat viestijärjestelmät ja rakennelmat ovat kulkeneet alati mukanamme ja vieneet ihmistä milloin minnekin. Viestille kehittyi mukavia välineitä ensin paperin, sitten kirjapainotaidon myötä. Kirjapainotaito vapautti viestin kulkua, seuraavaan askeleeseen meni satoja vuosia. Tieteellisen viestijärjestelmän ottaessa sijaa uskomuksiin perustuvalta, hyvä ja paha teollinen vallankumous loi uusia paineita keksiä nopeampia tapoja kuljettaa tietoa. Syntyi lennätin, pian puhelin ja lopulta radio. Ääni siirtyi nyt kauas, elokuvatkin piirtyivät valkokankaalle ja valokuvat filmille. Eihän tämä riittänyt kuitenkaan alkuunsa. Viesti oli vielä kömpelö, se tarvitsi kaikkeen ihmisen apua.
Alttari jokaiseen kotiin
Television piti olla kansakunnan sivistäjä. Keksijät eivät kuitenkaan tunteneet sosiaalibiologian perusteita. Monimutkaiset järjestelmät, taloudelliset ja sosiaaliset loivat pian omat sääntönsä. Televisiosta tuli viihdettä, joka kodissa oli katodiputkien ja elektronitykin muodostama “pimeyden alttari”. Mutta ei sivistyksen takia, ihan vaan huvin vuoksi. Joka ikinen päivä sadat miljoonat ihmiset kokoontuvat olohuoneeksi nimittämäänsä viestikeskukseen ja palvovat valkeaa valoa hohtavaa lasista kuutiota. Miten ajattelette tämän hyödyntävän geenejämme?
Viestit olivat saavuttaneet valonnopeuden ja rakentaneet keskitetyn verkoston. Niillä oli pääsy lähes jokaiseen kotiin. Koko maailma silmänräpäyksen päässä. Mutta viestiparka oli kuitenkin vielä täysin riippuvainen ihmisestä. Sillä ei ollut minkäänlaista kykyä muuntua ja kopioida itseään autonomisesti. Mutta jotakin oli tekeillä IBM:n laboratorioissa; tietokoneohjelmat olivat syntyneet.
Ja lopulta, hyvät naiset ja herrat; Internet
Olemme kaikki lukeneet netin historiasta, yliopistojen verkoista, Arpanetista jne. Virtuaalisuus ja kybertodellisuudet olivat 90-luvun kuumia perunoita. Mutta niiden lähtökohdat ovat selkeästi väärät. Ne olettavat, että internet on ihmistä varten.
Netti on tiedonvälityksen merkittävä askel. Voimme seurata jalanjälkiä taaksepäin television, radion, lehdistön, kirjapainotaidon kautta aina elekieleen asti. Väliin jää paljon muutoksia ja metamorfooseja. Netti on monimutkaisen kehityksen tulos ja eri viestintävälineiden yhdistelmä. .
Internetin tuleminen oli väistämätöntä. Viestin kehittyminen vaati alustakseen kokonaan uudenlaisen foorumin ja viesti alkoikin kiivetä nopsaan evoluution kierteisiä tikapuita. Tiedämme, että oleellista haarautuvilla reitillä pärjäämisessä, on kopioitumiskyky. Viestin seuraava askel on itseään monistava ohjelma, jota kutsumme tietokonevirukseksi. Tämä on viestin toistaiseksi mittavin askel kohti riippumattomuutta ihmisestä. Internet on alkeelliselle viestille alkeellinen maailma. Mutta se on kuitenkin sille ensimmäinen maailma, jossa se voi toimia jokseenkin autonomisesti.
Hakemistopalveluyritykset huonontavat tiedon löydettävyyttä
Tässä päivänä erään soitti tyttönen tuollaisesta palvelusta. Palvelun nimi on taas oikein hämäävä, Suomen 118; tämä on nyt se 118, tosi virallinen juttu. Samoin kuin tuo aiempi Suomen yritysrekisteri. Vastasin kuten aiemminkin, kiitos kuulemiin.
Kun haette yrityksen yhteystietoja, välttäkää niiden hakemista näiden “palvelujen” kautta. Yrityksen omat kotisivut tai www.ytj.fi auttavat paremmin, eikä hakunne näy merkintänä näiden “palvelujen” tuottajien sivustoilla. Näihin rekistereihin he sitten saattavat vedota ja muutenkin on mahdotonta tietää, minkälaisiin statistiikoihin he vetoavat ja niiden oikeellisuuteen. Kävijämääristä kun tarjoaan usein aivan väärää tietoa.
Usein yrityksellä on omat kotisivut, mm. yhteystiedot ja muitakin tietoja yrityksestä löytyisin paremmin sieltä, elleivät nämä hakupalvelut olisi tunkemassa ensin väliin. Jos yritys ei ole antanut tietojaan näille “palvelun” tarjoajille ja hänellä on omat kotisivut, löytyvät hänen tietonsa sieltä paremmin. Tarjoamalla tietonne näille hakupalveluille saatatte aiheuttaa hallaa oikean tiedon saatavuudelle omasta palvelustanne.
Lisätietoa aiheesta löytyy mm. täältä:
Jätä kommentti